Agromaster Oy on vuonna 1997 perustettu innovatiivinen pilkekoneita valmistava yritys, joka toimii Lemillä Etelä-Karjalassa. Yrityksen toiminta lähti liikkeelle polttopuiden tekoa oleellisesti helpottavista keksinnöistä, joita on myöhemmin sovellettu mm. Superpilke sekä Pilkemaster EVO -pilkekoneisiin. Koneemme valmistetaan kotimaassa ja hyvän laadun takaamiseksi luotamme eurooppalaisiin standardeihin sekä suomalaiseen kädentaitoon.
Agromasterilla on runsaasti yhteistyökumppaneita jotka takaavat tuotteiden hyvän laadun ja nopean toimitusajan. Tällä hetkellä palveluksessamme toimii toistakymmentä asiantuntijaa, joiden avulla valmistamme yksilöllisesti jokaisen koneen. Kehitämme tuotteitamme kentältä saatuihin ideoihin ja kokemuksiin perustuen. Siksi tuotteemme ovatkin ylivoimaisen toimivia ja nopeita. Tämä kehitystyö on huomattu myös valtakunnallisella tasolla. Sen lisäksi että yrityksemme on ollut vuoden menestyjät listalla useana vuonna, olemme saaneet mm. Inno Suomi-palkinnon vuonna 2003 ja vuoden yrittäjä palkinnon 2007, sekä meidät valittiin Etelä-Karjalan vahvimmaksi yritykseksi 2011.
Auta sinäkin kehittämään koneita entistä paremmaksi. Palkitsemme kaikki tuotantoon asti yltäneet kehitysideat. Helpoiten palautetta annat jättämällä yhteydenottopyynnön.
Viennin osuus myynnistämme on yli 50% ja pääasiallisia vientimaita ovat Norja, Ruotsi, Viro ja Saksa.
Jos sinulla on kehitysehdotuksia, palautetta tai kysyttävää tuotteistamme, ota rohkeasti yhteyttä oheisella lomakkeella, puhelimitse, faksilla tai sähköpostitse. Pyrimme vastaamaan sinulle mahdollisimman pian.